Firstbrokers on osa kansainvälistä Brokerslink-verkostoa – asiakkaille hyötynä paikallinen osaaminen globaalissa mittakaavassa
Suomen ensimmäinen vakuutusmeklariyritys Firstbrokers on ylpeä jäsenyydestään Brokerslinkissä, kansainvälisessä vakuutus- ja riskienhallinnan asiantuntijaverkostossa. Yhteistyö avaa Firstbrokersin asiakkaille ovet laajaan globaaliin osaamiseen ilman tutun yhteyshenkilön ja asiakaspalvelun katoamista.
Brokerslink on yli 130 maan kattava riippumattomien vakuutusmeklareiden ja konsulttien verkosto, joka tarjoaa jäsenille ja näiden asiakkaille yhdistelmän paikallistuntemusta ja kansainvälistä ulottuvuutta. Firstbrokersin jäsenyys tarkoittaa sitä, että asiakkaamme saavat käyttöönsä paitsi oman tiimimme asiantuntemuksen myös koko Brokerslink-verkoston tuen ja tiedon.
"Asiakkaamme hyötyvät verkostosta etenkin silloin, kun liiketoiminta ulottuu Suomen rajojen ulkopuolelle. Pystymme järjestämään vakuutusratkaisuja ja riskienhallintaa paikallisesti missä päin maailmaa tahansa, ja saamme verkoston kautta jatkuvasti tärkeää tietoa eri maiden käytänteistä", kertoo Firstbrokersin toimitusjohtaja Jaava Myllyniemi ja jatkaa: ”Toisaalta pystymme tarjoamaan ulkomaisille yrityksille asiantuntevaa vakuutus- ja henkilöstöetualan palvelua Suomessa. Firstbrokers onkin saanut mukavasti uusia kansainvälisiä asiakkaita Brokerslinkin kautta.”
Brokerslinkin jäseniä yhdistää sitoutuminen laatuun ja asiakaslähtöiseen toimintatapaan. Nämä ovat myös Firstbrokersin toiminnan perusarvoja.
Firstbrokersin asiakkaille yhteistyö tuo konkreettista lisäarvoa. Kun liiketoiminta kasvaa tai laajenee kansainvälisesti, oikeat ratkaisut löytyvät nopeasti ja luotettavasti ilman, että kumppania tarvitsee vaihtaa.
"Globaali palvelu, paikallinen kumppani – se on meille tärkeä lupaus", Jaava Myllyniemi summaa.
---
Firstbrokers Oy perustettiin vuonna 1989 ja on siten ensimmäinen vakuutusmeklariyritys Suomessa. Asiakkaina on suomalaisia PK-yrityksiä ja kansainvälisten yritysten tytäryhtiöitä. Firstbrokers on myös Suomen kansainvälisin vakuutusmeklari, sillä se on jäsenenä useissa maailmanlaajuisissa vakuutusmeklariverkostoissa. Tämä mahdollistaa yritysasiakkaille riskienhallinnan, vakuuttamisen ja henkilöstöetujen palvelut helposti, kustannustehokkaasti ja luotettavasti yli 110 maassa. Firstbrokers turvaa asiakkaidensa liiketoimintaa ja henkilöstöä kaikilla toimialoilla. Firstbrokers hoitaa jatkuvasti yli 200 yrityksen riskienhallintaa, vakuuttamista sekä henkilöstöetuja, ja on 35 toimintavuotensa aikana palvellut jo yli tuhatta yritystä. We’ve got you covered!