avaa
Firstbrokers

Pidentyneet hoitojonot rasittavat nyt työntekijöiden lisäksi myös työnantajia

Lomalla voi sattua ja tapahtua monenlaista, myös haaveria, joka voi huonoimmillaan jatkaa lomaa sairaslomana ja hoitojonossa? Pidentyneet hoitojonot rasittavat työntekijöiden lisäksi myös työnantajia pitkittyneiden sairauspoissaolojen muodossa, aiheuttaen usein merkittävää toiminnan ja tuotannon haittaa ja ylimääräisiä järjestelytarpeita sekä kuluja ja tappioita.

Esimerkiksi tapaturma vapaa-ajalla voi johtaa kuukausien leikkausjonoon, toipumisenkin usein merkittävästi pitkittyessä.

Yritys voi helposti varmistaa tapaturman tai sairauden sattuessa työntekijöiden nopean hoitoon pääsyn, ja samalla turvata yritystoiminnan jatkuvuutta, välttää yllättäviä kuluja poissaoloista ja samalla edistää positiivista työnantajamielikuvaa ottamalla henkilöstölle sairaskuluvakuutuksen täydentämään työterveyspalveluja, tarjoten mm. erikoislääkärien hoidon, tutkimukset ja leikkaushoidotkin.

Kaikille työntekijöille tarjottuna etu ei sisällä veroseuraamusta työntekijälle ja kustannus on yritykselle vähennyskelpoinen.

Vähimmillään esimerkiksi vain työtapaturmavakuutuksen laajennus kattamaan myös työntekijöiden vapaa-ajan on kustannuksena hyvin pieni, mutta auttaa vahingon sattuessa pääsemään nopeasti hoitoon, ja myös takaisin töihin.

Yrityksen näkökulmasta katsoen näiden henkilöstöetujen kustannukset ovat erittäin kohtuullisia, ne helppo budjetoida ja järjestely luo merkittävän puskurin poissaolojen aiheuttamia haittoja ja kustannuksia vastaan. Samalla nämä henkilöstöedut parantavat työnantajamielikuvaa, työssä hyvinvointia ja työntekijöiden pysyvyyttä.

Työntekijän vakavampi tapaturma tai sairastuminen vaikuttaa usein haitallisesti myös koko työyhteisön tunnelmaan. Nopea hoitoonpääsy puolestaan helpottaa myös työtovereiden mielialaa ja luo kaikille lisää turvallisuuden tunnetta.

Kilpailun työntekijöistä kiristyessä on employee benefits eli henkilöstöedut yhä merkittävämpi vaikuttaja niin työntekijöiden pysyvyydelle - kuin uusien työntekijöiden rekrytoinnissakin. Edellä mainitut henkilöstöedut ovatkin esimerkiksi Suomessa toimivilla kansainvälisillä yrityksillä useimmin sääntö kuin poikkeus! Ja jos nykyinen työnantaja näitä etuja tarjoaa, voi myös työpaikan vaihtokynnys olla korkeampi?

Mistä lisätietoa ja apua näiden henkilöstöetujen suunnitteluun? Vakuutusmeklarit auttavat yritysten riippumattomina asiantuntijoina myös henkilöstöetujen auditoinnissa, suunnittelussa, palveluiden kilpailutuksessa sekä hallinnossa.

Esimerkiksi työterveyshoidon nykyisten palveluiden, kustannusten ja vaikuttavuuden auditointi ja palvelun kilpailutus tuo usein erittäin merkittäviä säästöjä, ja jatkossa oikein mitoitetun palvelukokonaisuuden kautta myös estää kustannusten kasvua tulevaisuudessa.

Ota yhteyttä niin kartoitamme yrityksen nykytilanteen ja eri vaihtoehdot kustannuksineen.

 

MTV Uutiset artikkeli