Kestävän kehityksen (SFDR-asetus) mukainen ilmoitus
Euroopan parlamentin ja Neuvoston asetus (EU) 2019/2088, kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoituspalvelusektorilla (jäljempänä SFDR-asetus)
SFDR-asetusta alettiin soveltaa maaliskuussa 2021 ja se edellyttää, että finanssimarkkinaosapuolet (FMP) ja talousneuvojat paljastavat kokonaisuus- ja tuotetasolla, kuinka he integroivat kestävän kehityksen riskit ja tärkeimmät haitalliset vaikutukset sijoituspäätöksentekoprosesseihinsa. Se sisältää myös lisätietoa kestävyysvaatimuksia esittävistä rahoitustuotteista. Asetuksen tavoitteena on tarjota sijoittajille läpinäkyvyyttä kestävyysriskeistä, jotka voivat vaikuttaa heidän sijoitustensa arvoon, sekä tällaisten sijoitusten haitallisista vaikutuksista ympäristöön ja yhteiskuntaan EU:n ilmasto- ja kestävyysneutraalien tavoitteiden tukemiseksi. SFDR:n tavoitteena on myös vahvistaa sijoittajansuojaa ja helpottaa sijoittajien vertailua rahoitustuotteiden ja -palveluiden kestävyysvaatimuksensa perusteella, jotta he voivat ohjata sijoituspäätöksiään.
Firstbrokers Oy:n toimii annetun asetuksen puitteissa rahoitusneuvojana, joka antaa yksilöllisiä ja ryhmäeläkevakuutuksia sekä sijoitusvakuutuksia koskevaa vakuutusneuvontaa sijoittajien ja yritysten päätöksentekoa varten. Asetus on säädetty, jotta kestävyysriskit ml. haitalliset otettaisiin huomioon ja kestävää sijoittamista edistettäisiin paremmin sekä ennen vakuutussopimuksen tekemistä että sen elinkaaren aikana. Firstbrokers Oy ottaa huomioon vakuutusneuvonnassaan kestävyystekijät pääpainon ollessa haitallisissa ja äkillisissä muutoksissa, jotka voivat vahingoittaa toimeksiantajaa.
Vakuutusneuvontaa antaessaan Firstbrokers Oy tukeutuu vain finanssimarkkinatoimijoihin, jotka ovat olleet Suomen markkinoilla pidemmän aikaa, täyttävät ao. toimijan kotimaan taloudellisen vakavaraisuuden vaatimukset ja mahdollisesti myös auditoivat vakavaraisuuttaan kansainvälisillä luokituslaitoksilla. Firstbrokers Oy ei anna sijoitusneuvontaa näiden finanssimarkkinatoimijoiden eläke- ja sijoitusvakuutustuotteissa, mikäli ne sisältävät instrumentin, jossa vakuutustuotteen tuotto riippuu valitusta sijoituskohteesta vaan ainoastaan vakuutusneuvontaa, joka keskittyy toimeksiantajan tavoitteisiin, päämääriin ja vakuutustuotteen käyttötarkoitukseen sen koko elinkaaren aikana. Firstbrokers Oy saa palkkion vain toimeksiantajaltaan, eikä sillä ole kestävää kehitystä mahdollisesti vinouttavaa tai jotakin finanssimarkkinatoimijaa tai vakuutustuotetta suosivaa henkilökunnan palkitsemista vakuutusneuvonnassa. Yhtiön antama vakuutusneuvonta voi käsittää vakuutusteknistä, vakuutusoikeudellista, vakuutuksen hallinnointia tai muuta ennen vakuutuksen ottamista tai sen aikana koskevaa neuvontaa.
Tässä vakuutusneuvonnassa toimeksiantajalle annetaan kaikki finanssimarkkinatoimijan vakuutustuotteesta lainmukaisesti annettava tieto ml. kulut, kestävän kehityksen mahdollinen indeksi, liitännäisveloitukset ja kolmannen osapuolen mahdolliset maksut. Näitä tietoja päivitetään vuosittain ja muutostilanteissa. Firstbrokers Oy antaa toimeksiantajalleen vakuutusneuvonnassaan riittävän suuren määrän markkinoilla saatavilla olevia vakuutustuotteita arvioitaviksi ja suositeltaviksi. Firstbrokers Oy:n toimeksiantajat ovat yrityksiä, joten henkilökohtaista vakuutustuotteen soveltuvuutta yksittäisen vakuutetun osalta ei yrityksen toimeksiannossa voida tehdä.
Firstbrokers Oy:n antama vakuutusneuvonta koskee vain Suomen markkinoille hyväksyttyjä finanssimarkkinatoimijoita ja vakuutustuotteita, joiden valvontaa seurataan pääsääntöisesti Finanssivalvonnan viestinnän ja rekisterien kautta. Tämän lisäksi finanssimarkkinatoimijoita seurataan Firstbrokers Oy:n yhteistyökumppaniverkostoissa ja haitallisista riskeistä tiedotetaan meitä. Finanssimarkkinatoimijoiden rahanpesuriskejä seurataan erillisen ohjelmiston avulla. Haitallinen kestävyysriski ja sen aste ilmoitetaan välittömästi tiedon tultua ao. finanssimarkkinatoimijan vakuutusneuvontaa saaneille asiakkaille. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset Finanssivalvonnan finanssimarkkinatoimijaan kohdistamat valvonta- tai sanktiotoimet tai yrityksen taloudellisessa tilanteessa tapahtuvat haitalliset muutokset.
Firstbrokers Oy:n SFDR-asetuksen mukaiset tiedot ovat saatavilla yleisesti yrityksen verkkosivuilla suomeksi ja englanniksi ja erityisesti asetusta koskevissa vakuutustuotteissa vakuutusneuvonnan aikana tämän lisäksi kirjallisesti paperisena toimeksiantajalle.